Tekijät
 
 
 

Isä meidän -oheismateriaali

Sivu | 1 | 2 | 3 |

Välittäminen

"Isä meidän" -dokumentti kertoo Markku Laurilasta ja hänen tyttärestään Annesta sekä siitä, miten isän alkoholismi vaikuttaa perheen elämään. Markku Laurila asuu tyttärensä luona, jonne hän muutti auttaakseen Annea ja tämän miestä remontissa. Tytär kokee haluavansa huolehtia isästään, joka ei pysty hillitsemään juomistaan. Tilaisuuden tullen Markku katoaa kapakkakierrokselle tapaamaan tuttujaan. Isän ollessa lähellä tytär tietää, ettei hänellä ole mitään hätää. Isossa talossa riittää Markulle paljon mieluista puuhasteltavaa. Anne on joutunut huolehtimaan paljon myös pikkusiskostaan, sillä Markulla ei ole ollut sairauden vuoksi toimivaa isäsuhdetta nuorimpaan lapseensa. Anne toivoo, että isällä ja pikkusiskolla olisi heillä asuessaan enemmän mahdollisuuksia viettää aikaa yhdessä. Selvin päin isä on aika kiltti ja ujo. Hän huolehtii esimerkiksi hyvin mummosta auttamalla tätä arjen askareissa. Anne joutuu pohtimaan paljon isänsä tilannetta; missä tämä milloinkin on ja mitä seuraavaksi mahdollisesti tapahtuu? Isä on kuitenkin isä, eikä tytär voi lakata ajattelemasta hänen olemassaoloaan. ". En minä voi siihen, en minä voi sanoa sillä tavalla yhtäkkiä, että haista paska, ei sinua ole olemassakaan." (Anne)

Alkoholismi on primäärinen, krooninen sairaus, jonka kehitykseen sekä oireisiin vaikuttavat geneettiset, psykososiaaliset ja ympäristölliset tekijät. Sairaus etenee usein asteittain ja johtaa lopulta kuolemaan. Juomisella haetaan esimerkiksi mielihyvän kokemuksia, helpotusta stressiin tai masennukseen, lohdutusta suruun. Sietokyvyn eli toleranssin kasvun myötä juomamäärät ja -kerrat vähitellen lisääntyvät. Alkoholismiin kuuluu luonteenomaisesti juomisen hallinnan menettäminen, ajatusten keskittyminen päihteeseen, alkoholin käyttö haitallisista vaikutuksista huolimatta sekä häiriintynyt ajattelukyky. Jokainen näistä oireista voi olla jatkuva tai ajoittainen. Sairaudessa on kyse myös ihmisen kasvavasta kyvyttömyydestä käsitellä koko elämää. ". viinaa tekee jatkuvasti mieli.kahta lähtee ottamaan ni se menee se. Siitä se aina lähtee." (Isä)

Oman perheenjäsenen juomista voi olla vaikea ymmärtää. Alkoholin käyttö jatkuu monista negatiivisista seurauksista huolimatta: juominen kiilaa sukulaisten, työn, harrastusten, ja lopulta koko muun elämän edelle. Vierestä seuraavan läheisen neuvot, ohjeet tai huomiot eivät ole alkoholistin mielestä oikeutettuja: eihän hänellä ole hätää, kyllä hän hoitaa omat asiansa. Alkoholistin on vaikea päästää ketään lähelleen. Hän ei myönnä omaa todellista tilannettaan, eikä noteeraa lähimmäisen pahaa oloa. Monet läheiset alkavat epäillä myös omia havaintojaan. Kun silmät aukeavat, omaisille tyypillisiä tunteita ovat järkytys, viha, pelko, syyllisyys sekä toivottomuus. ". No isä lähti maksamaan maksuja ja jotakin laskuja kaupungille ja häipyi sen siliän tien. Sillä on (auton) avaimet ja minä olen jumissa täällä ja minä lähden Ouluun välittömästi, kun minä saan sen nilviäisen käsiini." (Anne) Koska ongelma leviää pian kaikille elämän osa-alueille, omainen tai läheinen voi olla perheenjäsenten lisäksi muukin henkilö, joilla on keskeinen asema alkoholistin ihmissuhdeverkostossa, kuten työtoveri, ystävä tai naapuri.

Läheinen kuormittaa itseään helposti liikaa yrittäessään auttaa, ja jopa parantaa, juovaa isäänsä, äitiään, sisartaan, puolisoaan tai ystäväänsä. Välittämiselle on asetettavat selkeät rajat: omasta elämästä on pidettävä kiinni, ja jatkettava arjen rutiineita, harrastuksia sekä ystävien tapaamista. Usein alkoholistin läheinen alkaa itsekin eristäytyä ja vähentää menojaan. Hankalissa tilanteissa elävillä ihmisillä on taipumuksena vältellä juuri niitä ystäviä, jotka todennäköisimmin auttaisivat sekä tukisivat heitä. Läheinen yrittää selviytyä yksin. Syynä tähän ovat ehkä nolous, häpeä tai syyllisyys. Syrjäyttämällä itsensä omasta elämästään, ja kieltäytymällä esimerkiksi vierailukutsuista, läheinen antaa sairastuneelle mahdollisuuden hallita muita perheenjäseniä. ". tämä on sinun koti, sinä saat päättää kuka täällä asuu ja kuka täällä ei asu. Aikuinen mies saa itse huolehtia omista asioistaan." (Sisar)

→ seuraavalle sivulle

Sivu | 1 | 2 | 3 |


 

 

 

Päihdetyölinkit
Koko teksti