Tekijät
 
 
 

Isä meidän -oheismateriaali

Sivu | 1 | 2 | 3 | 4 |

Runoja ja mietelauseita

Minusta on kaunista, kun minulla on ihminen
joka pysyy minun luonani eikä lähde pois.
Joka antaa minun olla sellainen
kuin juuri tällä hetkellä olen.
Jolla on aikaa ja kärsivällisyyttä kuunnella
sitä minkä hän on jo kuullut kymmenen kertaa.
Joka huomaa mitä juuri nyt on tehtävä,
yksinkertaisesti ja käytännöllisesti.
Jossa on huumoria, mutta ei ivallista,
vaan sitä harvinaista lajia joka kohoaa hyvyydestä.
Joka ei tiedä kaikkea Jumalasta ja maailmasta,
vaan jonka on yhä tapailtava sanoja,
kun hän puhuu siitä mikä on tärkeää.

- Jörg Zink

Rakkaudella
on monta nimeä.
Kaipaus. Kiintymys. Lohdutus.
Kärsivällisyys tai toivo, sydämellisyys tai myötätunto.
Se antaa turvallisuutta ja herättää ihastusta.
Se on sydämen värähtelyä,
joka siirtyy toiseen
hiljaista sanaa tai hellää kosketusta myöten.
Se on kuin ruukku, josta toinen juo,
kuin valo, joka saa hänen koko olonsa valoisaksi.

- Jörg Zink

Sairaus voi kovettaa sinut,
mutta se voi myös tehdä herkäksi.
Se voi saattaa sinut sisäiseen sekasortoon,
mutta panna sinut myös miettimään asioita,
se voi ohjata sinua lähemmäs itseäsi
ja sitä kohtaloa, joka sinun on määrä kestää.
Siksi ei ole tärkeintä selvitä irti sairaudesta,
vaan ymmärtää, mistä se johtuu
ja mitä se haluaa muuttaa meissä.

- Jörg Zink

Se joka etsii totuutta,
löytää sen harvoin
monien äänien hälinästä.

On mentävä
syrjään.

Ja sitten avoimin silmin nähtävä,
mitä tulee vastaan
yksinäisillä teillä:

maailman päiväpuoli
ja yöpuoli,
se mikä siinä on kaunista
ja ihmeellistä
ja se mikä on arvoituksellista ja kauheaa.

On mentävä syrjään
ja tarkkailtava,
mitä on.

- Jörg Zink

→ seuraavalle sivulle

Sivu | 1 | 2 | 3 | 4 |


 

 

 

Päihdetyölinkit
Koko teksti