Tekijät
 
 
 

Isä meidän -oheismateriaali

Toinen kokoontumiskerta (1,5-2 tuntia)

1. Kuulumiskierros (20-30 min.)
- Jokainen kertoo vuorollaan, mitä kuuluu/millä mielellä on ryhmän alkaessa ja miten kotitehtävä toteutui. Kuulumiskierroksen voi toteuttaa esimerkiksi myös kuvien tai esineiden avulla.
→ Katso tutustumisharjoituksia.

2. Paluu Isä meidän -dokumenttielokuvaan (10-20 min.)
- Keskustelua, mitä elokuvasta jäi mieleen, mitkä teemat jäivät mahdollisesti elämään, mitä ajatuksia ja tunteita viime kerta käynnisti, tapahtuiko muutoksia omassa toiminnassa jne.
→ Kysymyksiä keskustelun virittämiseksi

3. Isä meidän -dokumenttielokuva (pitkä versio) kohtaus RIITA 0:46:43 (n. 5 min.).
→ Pohdittavaksi katselun aikana

4. Keskustelua elokuvasta: (35-45 min.)
- Työskentelyn voi toteuttaa myös piirtämällä, maalaamalla tai kirjoittamalla.
→ Harjoituksia teeman työstämiseen

5. Kotitehtävä (10-20 min.)
- Jokainen suunnittelee itselleen kotitehtävän, joka suuntaa omaan ja läheisten hyvinvointiin. Ohjaaja tarkentaa yhdessä ryhmän kanssa, että tehtävät ovat myönteisiä ja toteuttamiskelpoisia (ei liian suuria tai käsitteellisiä).

6. Päätöskierros (10 min.)
- Jokainen kertoo vuorollaan, mikä tällä kokoontumiskerralla oli merkittävää/millä mielellä on ryhmän päättyessä.
→ Harjoituksia ryhmäkerran päätökseen

 

***

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

 

 

Päihdetyölinkit
Koko teksti